tiistai 30. toukokuuta 2017

Southern Highlandsin viinitilat - 5 vinkkiä

Sydneyn lähialueella sijaitseva Southern Highlands on vielä ehkä tuntematon, mutta ehdottomasti vahvassa nousukiidossa oleva viinialue. Vietimme romanttisen pääsiäisviikonlopun Southern Highlandsin alueella ja viikonlopun ohjelmaan kuului tietenkin myös viininmaistelua. Tässä 5 hyväksi havaittua viinitilavinkkiä alueelle. 


Southern Highlandsin viinialue sijaitsee vain noin 110 kilometrin päässä Sydneystä lounaaseen, mutta se on toistaiseksi säilynyt Sydneyn lähialueen tuntemattomana helmenä. Yksi syy siihen on yksinkertaisesti se, että se on viinialueeksi hyvin nuori. Southern Highlandsin ensimmäiset viinitilat perustettiin 1980-luvulla ja virallinen viinialueen status alueelle myönnettiin vasta vuonna 1999. Nykyisin alueelta kuitenkin löytyy yli 60 viinitilaa. Southern Highlands sijaitsee yli 600 metriä merenpinnan yläpuolella ja alue on erikoistunut viileän ilmaston (cool climate) viineihin, kuten Pinot Noiriin ja Rieslingiin, mutta tarjolla on myös eksoottisempia lajikkeita. Southern Highlandsin viinit ovat ansaitusti vahvassa noususuhdanteessa, ja myös australialainen viiniguru James Halliday on palkinnut useita alueen viinitiloja.


Artemis Wines
 

Seitsemännen sukupolven viinintekijät Anton ja Mark Balong tuottavat eurooppalaistyylisiä viinejä, ja veljekset tunnetaan alueen Pinot Noir -pioneereina, sillä he istuttivat koko alueen ensimmäiset Pinot Noirin taimet. Nautimme juustolautasen viininmaistelun ohessa ulkona auringon paisteessa upeissa ruskan väreissään hehkuvaa viinialuetta ihaillen. Juustolautanen oli hotellimme ystävällisesti tarjoama lahja asiakkailleen. Viinitila tuottaa viinien lisäksi simaa
(mead) ja siideriä. Artemis Wines oli kokonaisuudessaan viinitilasuosikkimme, ja uranuurtajien Pinot Noir oli todellakin maineensa veroista. 


Artemis Wines
46 Sir Charles Moses Lane, Mittagong
artemiswines.com.au


Tertini Wines

Nuori viinintekijä Jonathan Holgate on sitoutunut perinteisiin menetelmiin, kuten käsinpoimintaan. Hän tuottaa pieniä eriä ja kokeilee vaihtoehtoisia lajikkeita, kuten Arneis ja Lagrein. Viinitila on palkittu toistuvasti siitä lähtien kun se tuotti ensimmäiset viininsä 10 vuotta sitten. Tertini Wines tarjoaa ilmaisen juustolautasen viininmaistelun ohessa, me tosin jouduimme valitettavasti jättämään sen välistä, sillä meitä oli odottamassa juustolautanen seuraavalla etapillamme Artemisilla. Mukaamme lähti uusia eksoottisia tuttavuuksia, kuten Quattro Bianci ja Arneis. 


Tertini Wines
Kells Creek Road, Mittagong
tertiniwines.com.au


Joadja Winery

Perheomisteinen viinitila on ollut toiminnassa 1980-luvun alkupuolelta lähtien ja se on samalla koko Southern Highlandsin vanhin viinitila. Ihanan rustiikkinen viinitila, jonka yhteydessä on myös pieni puutarha. Viinisuosikkimme olivat Summer Rose ja Fume Blanc. 


Joadja Winery
cnr Greenhills and Joadja Roads, Berrima
joadjawinery.com.au


Centennial Vineyards

Majesteettinen viinitila sijaitsee kauniilla paikalla pienen kukkulan huipulla. Useasti palkittu viinitila on tunnettu erityisesti kuohuviineistään. Paikka on koiraystävällinen ja meitäkin oli viininmaistelun ohessa ilahduttamassa pari karvaturria. Viinitilan yhteydessä on lisäksi ravintola - mainio paikka nauttia lounas ja ihailla upeita viinipeltojen ylle avautuvia panoramisia maisemia. 


Centennial Vineyards
252 Centennial Road, Bowral
www.centennial.net.au


Cherry Tree Hill

Tuttu viinitila aikaisemmilta pysähdyksiltä Canberran-reissujen varrelta. Lorentzin perheellä on pitkät viininviljelyn perinteet, sillä aikaisemmat sukupolvet tuottivat viinejä Unkarissa. Monet perheen aikaisemmat viininviljelyn tekniikat ja perinteet on sisällytetty prosesseihin - kenties juuri se on tämän viinitilan menestyksen salaisuus. Cherry Tree Hillin Riesling on palkittu useita kertoja jopa koko New South Walesin osavaltion parhaana Rieslinginä, ja voin yhtyä mukaan tähän hehkutukseen. Pari pulloa tätä herkkua on meilläkin vielä odottamassa viinikabinetissa. 


Cherry Tree Hill
12324 Hume Highway, Sutton Forest
www.cherrytreehill.com.au


Southern Highlands sijaitsee vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Sydneystä, joten se soveltuu mainiosti päivä- tai viikonloppureissuksi. Idyllinen ja sydämellinen Southern Highlands on ehdottomasti hyvä vaihtoehto hieman kaupalliselle Hunter Valleyn viinialueelle, ja tässä vertailussa se itse asiassa vetää paljon pidemmän korren. Jos et halua itse hypätä auton rattiin, voit ottaa osaa viinitilakierrokselle, joita järjestävät esimerkiksi
Grape Escape ja Highlands Food and Wine Tours


Seuraa Eliza Does Oz blogia seuraavissa kanavissa:

2 kommenttia:

  1. Itse haluaisin vierailla viinitiloilla, vaikka en viinin tai muunkaan alkoholin ystävä ole. Onkohan tällaisissa paikoissa paljon nähtävää, jos maistelut ei kiinnosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viinialueilla kannattaa pistäytyä, vaikka maistelut ei kiinnostaisikaan. Tarjolla on muitakin aktiviteetteja, ja viinialueen maisemista ja tunnelmasta voi nauttia vaikka pyörän tai kuumailmapallon kyydistä. Lisäksi voi tutustua muihin paikallisiin tuotteisiin, kuten juustoihin, suklaaseen, oliiviöljyihin yms. Tekemistä ja näkemistä varmasti riittää.

      Poista